Subpage under development, new version coming soon!
Subject: Vakioveikkaus kisan keskustelu
vinnie [del] to
All
Vakioveikkaus kisa tullaan järjestämään. Se alkaa ensi kauden alkupuolella. Kilpailussa tullaan veikkaamaan kymmentä kohdetta ja sitä voi pelata systeemilla 32 eli käyttää perusrivin tukena viittä (5) osittain vaihdeltua merkkiä. Kisa kestää 10 kierrosta. Säännöt julkaistaan varsinaisessa kilpailupuussa ennen 1.kierroksen alkua. Kilpailua varten on perustettu työryhmä johon kuuluvat magnum, westbrom ja vinnie. He pyörittävät kisaa keskenään sopimansa työnjaon mukaan. Kilpailuun voi jo ilmoittautua sk-maililla vinnielle. Tästä se lähtee liikkeelle.
Vielä sen verran täydennystä edelliseen löpinään, että kisa käsittää Suomen sokkerin sarjaotteluita. Kilpailu aloitetaan kierrokselta 2 ja viimeinen kierros on 11. Noudatetaan samaa sääntöä kuin monivetokisassa, että vain ennakkoon ilmoittautuneet voivat osallistua. Kesken kilpailua ei voi hypätä enään mukaan. Kilpailupuu ilmestyy kisan alkamisviikon alussa, jossa luetellaan osanottajat ja kerrataan säännöt. Tähän mennessä on ilmoittautunut jo 16 manageria mukaan, mutta lisää kaivataan. Rohkeasti vaan mukaan, että saadaan aikaiseksi jännä ja mielenkiintoinen kilpailu.
Seuraavat managerit ovat ilmoittautuneet kilpailuun: Kaljakelluja, Esamies, GaryW, fastpete, jkukonle, magnum, westbrom,
korppi, tuba, lapados, nupukka, redzone82, petteri24, jampsi,
Valopää, Rene75, Teemu76, Jaz, DSH, turpo, hemmo,
temmy, L_P Plugger, boltsi72, pumba, Jusse, vinnie,RipaK,tuomas321,jusugz,Bart,
SaSa,ettnoj,zamu90,theKarsten,Insane Inconito,
SanHa,
Ilmoittautumisaika päättyy perjantaina 22.02, joten vielä ehtii mukaan. Tämän jälkeen osanottajat päivitetään lopullisesti ja kilpailu käydään ylläolevassa nimilistassa olevien managereiden kesken.
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
korppi, tuba, lapados, nupukka, redzone82, petteri24, jampsi,
Valopää, Rene75, Teemu76, Jaz, DSH, turpo, hemmo,
temmy, L_P Plugger, boltsi72, pumba, Jusse, vinnie,RipaK,tuomas321,jusugz,Bart,
SaSa,ettnoj,zamu90,theKarsten,Insane Inconito,
SanHa,
Ilmoittautumisaika päättyy perjantaina 22.02, joten vielä ehtii mukaan. Tämän jälkeen osanottajat päivitetään lopullisesti ja kilpailu käydään ylläolevassa nimilistassa olevien managereiden kesken.
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
(edited)
Kaikki vakioveikkauskisaa koskeva keskustelu käydään tässä puussa. Pyhitetään tuo varsinainen kilpailupuu ainoastaan veikkauksille (ja kilpailun järjestäjien osalta veikkauskohteiden ja tulosten julkaisemiselle).
missä hautsin ketale??? ei taida taidot riittää ;)
Oli niin vähä tuolla ilmottautuneisiin nähden ;p Valopäänkin veikkaus puuttui ;D
no voihan peeveli... luulin et tänään oli vika ilmoittautumispäivä..
Viime tinkaanhan ne laitetaan eikä ensimmäikseks kuin joku apina laittanut..
jonkun se on eka oltava, ja siistihän kielenkäyttöäsi. ;)
Ai eiks täällä oo kaks joukkuetta joilla on apina logossa xDDDDD
ekana on hyvä laittaa ei ainakaan kukaan voi tulla sanomaan että kopioi toiselta ;)
ps.sanoisin että vitos kohde on paha veikata :D
(edited)
ps.sanoisin että vitos kohde on paha veikata :D
(edited)
Laitoin varmaksi ristiksi. Erehtyy vähiten ja ei mee yhtään vaihtoehtoa hukkaan :)