Subpage under development, new version coming soon!
Subject: Fanipäivitys
+6=1983
Tapahtumia:
*22. tammikuuta – Björn Borg jäi eläkkeelle voitettuaan viisi perättäistä Wimbledonin mestaruutta.
*16. helmikuuta – Pensaspalot vaativat 71 ihmisen hengen Australiassa.
*18. maaliskuuta – Trondheimin hovioikeus tuomitsi norjalaisessa Orkdalin vanhainkodissa työskennelleen sairaanhoitajan Arnfinn Nessetin 22 vanhuksen murhasta ja yhdestä murhayrityksestä 21 vuodeksi vankeuteen ja lisäksi 10 vuodeksi eristettäväksi. Murhat olivat tapahtuneet vuosina 1977–1980. Kyseessä oli Euroopan laajin murhaoikeudenkäynti toisen maailmansodan jälkeen.
*21. heinäkuuta – Maailman kylmin tähän mennessä mitattu lämpötila −89,2°C mitattiin Vostok-tutkimusasemalla Etelämantereella.
*7. elokuuta – Ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat alkoivat Helsingissä.
*1. syyskuuta – Neuvostoliiton ilmavoimien hävittäjäkone ampui alas Korean Air Lines -lentoyhtiön lennolla KAL-007 olleen Boeing 747 -matkustajakoneen sen eksyttyä Neuvostoliiton ilmatilaan. Kaikki 269 koneessa ollutta saivat surmansa.
*26. syyskuuta – Everstiluutnantti Stanislav Petrov ei laukaissut ballistisia ohjuksia, vaikka ohjelmointivirhe sai valvontatietokoneen näyttämään Neuvostoliiton olleen hyökkäyksen kohteena.
Englantiversiosta:
*September 16 - Donna Griffiths of Pershore in England stops sneezing after a continual series of sneezes for 978 days (since January 13, 1981).
*November 27 - Colombian Avianca Flight 11 crashes near Barajas Airport in Madrid, Spain, killing 181 of the 192 on board.
*December 7 - Two Spanish passenger planes collide on the foggy runway at a Madrid airport, killing 90.
*December 17 - A discotheque fire in Madrid, Spain, kills 83 people. Vaaralliset 3 viikkoa ollu Madridissa..
Births:
*April 1 - Franck Ribéry, French footballer
*May 13 - Yaya Toure, Ivory Coast footballer
*August 14 - Mila Kunis, American actress
*November 8 - Blanka Vlašić, Croatian high jumper
Deaths:
*February 4 - Karen Carpenter, American singer and drummer (b. 1950)
*March 3 - Hergé, Belgian comics creator (b. 1907)
*April 4 - Gloria Swanson, American actress (b. 1897)
*May 31 - Jack Dempsey, American heavyweight champion boxer (b. 1895)

Ei näköjään wikipedia tiedä että myös Karsten syntyi tuona armon vuonna...
+11=1994
Tapahtumia:
*6. tammikuuta – Italialainen televisiojuontaja Ylenia Carrisi katosi lomamatkallaan New Orleansissa.
*25. tammikuuta – Poptähti Michael Jacksonia vastaan nostettu syyte 14-vuotiaan pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylättiin sen jälkeen, kun Jackson oli maksanut pojalle huomattavan rahasumman.
*9. toukokuuta – Nelson Mandelasta tuli Etelä-Afrikan ensimmäinen tummaihoinen presidentti.
*9. kesäkuuta – Walt Disneyn luoma sarjakuvahahmo Aku Ankka täytti 60 vuotta.
*11. kesäkuuta – Armeijassa kouluttajana palvellut 24-vuotias vänrikki Mattias Flink ampui seitsemän ihmistä Falunissa Ruotsissa.
*12. kesäkuuta – Nicole Brown Simpson ja hänen poikaystävänsä Ronald Goldman murhattiin kotinsa etuovella Los Angelesissa. Amerikkalaisen jalkapallon tähti ja näyttelijä O. J. Simpsonia syytettiin murhista, mutta hänet vapautettiin myöhemmin.
*17. heinäkuuta – Brasilia voitti Jalkapallon maailmanmestaruuden.
*15. elokuuta – Terroristi "Shakaali" (Ilich Ramirez Sanchez) pidätettiin Sudanissa. Shakaalilla oli aikoinaan yhteyksiä mm. pahamaineiseen terroristiryhmään Baader-Meinhofiin.
*28. syyskuuta – Autolautta Estonia upposi Itämerellä. 852 ihmistä kuoli.
*6. lokakuuta – Kotkan käräjäoikeus tuomitsi Mika Murasen elinkautiseen vankeuteen kolmesta murhasta, kahdeksasta murhayrityksestä ja kolmesta tapon yrityksestä, sekä 850 000 markan korvauksiin.
*16. lokakuuta – Suomessa järjestettiin kansanäänestys Euroopan unioniin liittymisestä. Kyllä-kanta sai 56,9 % äänistä. Äänestysprosentti oli 74.
*28. marraskuuta – Sarjamurhaaja Jeffrey Dahmer murhattiin vankilassa painonnostotangolla.
*4. joulukuuta – Tukholmassa yökerhon edessä sattuneessa ampumavälikohtauksessa kuoli neljä ja loukkaantui 21. Ampujat aloittivat tulituksen, kun heitä ei ollut aiemmin yöllä päästetty sisään yökerhoon.
Tuntematon päivämäärä:
*Helmikuu – Ennätysmäisen voimakas kylmyysaalto iski Yhdysvaltoihin. Ainakin 140 ihmistä menehtyi erilaisista kovaan pakkaseen ja runsaaseen lumentuloon liittyneistä syistä.
*Elokuu – Helsingissä järjestettiin yleisurheilun EM-kisat.
*Elokuu – Konsta Hietanen voitti Tenavatähti-kilpailun.
*Lokakuu – Norjassa kaksi kuusivuotiasta poikaa pahoinpiteli viisivuotiaan tytön tajuttomaksi. Tyttö paleltui kuoliaaksi. Tapahtuma synnytti Norjassa keskustelun TV-väkivallasta. Poikien iän vuoksi tapauksessa ei ryhdytty oikeustoimiin vaan tapaus siirtyi sosiaaliviranomaisten käsiteltäväksi.
*MS-DOSin viimeinen versio 6.22 julkaistiin.
Syntyneitä:
*23. helmikuuta – Dakota Fanning, näyttelijätär
Kuolleita:
*31. maaliskuuta – John Candy, kanadalaissyntyinen näyttelijä
*5. huhtikuuta – Kurt Cobain, yhdysvaltalainen muusikko ("Nirvana") (itsemurha)
*22. huhtikuuta – Richard Nixon, 37. Yhdysvaltain presidentti
*30. huhtikuuta – Roland Ratzenberger, itävaltalainen Formula 1 -kuljettaja
*1. toukokuuta – Ayrton Senna, brasilialainen Formula 1 -kuljettaja
*19. toukokuuta – Jacqueline Kennedy, Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn puoliso
*23. toukokuuta – George de Godzinsky, suomalainen säveltäjä ja kapellimestari (s. 1914)
*14. kesäkuuta – Henry Mancini, yhdysvaltalainen säveltäjä
*8. heinäkuuta – Kim Il Sung, Korean demokraattisen kansantasavallan johtaja
*20. lokakuuta – Burt Lancaster, yhdysvaltalainen näyttelijä
*12. marraskuuta – Wilma Rudolph, yhdysvaltalainen pikajuoksija (olympiavoittaja)
Englanninversiosta
*January 6 – In Detroit, Michigan, Nancy Kerrigan is clubbed on the right leg by an assailant, under orders from figure skating rival Tonya Harding's ex-husband.
*January 21 – Lorena Bobbitt is found not guilty by reason of insanity on charges of mutilating her husband John.
*April 29 – Commodore International declares bankruptcy.
*May 10 – Illinois executes serial killer John Wayne Gacy by lethal injection for the murder of 33 young men and boys.
*July 2 – Colombian footballer Andrés Escobar, 27, is shot dead in Medellín. His murder is commonly attributed as retaliation for the own goal Escobar scored in the 1994 FIFA World Cup against the United States.
*September 16 – Danish tour guide Louise Jensen is abducted, raped and murdered by British soldiers.
*October 4 – In Switzerland, 23 members of the Order of the Solar Temple cult are found dead, a day after 25 of their fellow cultists are similarly discovered in Morin Heights, Quebec.
*December 13 – Fred West, 53, a builder living in Gloucester, is remanded in custody, charged with murdering 12 people (including two of his own daughters) whose bodies are mostly found buried at his house in Cromwell Street. His wife Rose West, 41, is charged with 10 murders. Police believe that the murders took place between 1967 and 1987, and suspect that they may have killed up to 30 people.
Deaths:
*January 15 – Harry Nilsson, American musician (b. 1941)
*January 20 – Matt Busby, Scottish football manager (Manchester United) (b. 1909)
*January 22 – Telly Savalas, American actor (b. 1924)
*January 29 – Ulrike Maier, Austrian alpine skier (b. 1967)
*February 11 – William Conrad, American actor (b. 1920)
*February 14 – Andrei Chikatilo, Russian serial killer (executed) (b. 1936)
*May 10 – John Wayne Gacy, American serial killer (executed) (b. 1942)
*November 28 – Jeffrey Dahmer, American serial killer (murdered in prison) (b. 1960)
*November 28 – Buster Edwards, Great train robber (suicide) (b. 1932)
(en jaksanut nyt lapsille noita kuvia pistää..)
Ei perhana, 15 vuotta jo kulunut mutta silti tuntuu kuin monet tapahtumista olisi olleet vasta äskettäin... :/

totta.. senna ja ratzenberger viikonloppu oli aika karmea..
+17 = 2037
2037 tulee kuluneeksi 100-vuotta seuraavien syntymästä:
Lenita Airisto, suomalainen toimitusjohtaja ja Suomen Neito
Harri Holkeri, suomalainen poliitikko ja pankinjohtaja
Martin Saarikangas, suomalainen vuorineuvos
Jack Nicholson, yhdysvaltalainen näyttelijä
Saddam Hussein, Irakin presidentti
Martti Ahtisaari, Suomen presidentti
Bill Cosby, yhdysvaltalainen näyttelijä
Dustin Hoffman, yhdysvaltalainen näyttelijä
Bruce McLaren, uusiseelantilainen kilpa-autoilija (McLaren-formulatallin perustaja)
Juha Jokinen, suomalainen urheiluselostaja
Bobby Charlton, englantilainen jalkapalloilija
Eero Mäntyranta, suomalainen hiihtäjä (olympiavoittaja)
Ridley Scott, englantilainen elokuvaohjaaja
Jane Fonda, yhdysvaltalainen näyttelijä
Anthony Hopkins, yhdysvaltalainen näyttelijä
Kai Lind, suomalainen iskelmälaulaja

Heh heh viimeisen, neljännen sijan ykkösdivarissa varmistaneen matsin jälkeen karannut yhteensä 12(5+7) fania ja jäljelläolevatkin etsivät rasvattua köyttä tai tylsää kenkälusikkaa tehdäkseen henkilökohtaisen ratkaisun.
Edes pieni realisminhäivä auttaisi tätä peliä fanien suhteen. No ainahan sitä voi muuttaa kakkosdivariinkin asumaan ja dominoimaan jotain lohkoa...

Jäsenmäärä: 1360
Mieliala: Kannattajasi uskovat joukkueeseen
0 uutta jäsentä liittyi, mut pääasia et fanaattisemmat roikuu mukana ;)