Subpage under development, new version coming soon!
Subject: [MJ]theKarsten
Ehdolla ollaan jälleen. Ainakin yksi kausi olisi tavoitteissa vielä junnujen kanssa pyllyillä. Kulunut kausi on mennyt ihan mallikkaasti, mutta mitäänhän ei lohkovoitosta kostu jos ei kisoissa pärjää. Maailmanmestaruus luonnollisesti on tavoitteena, joten:
Kiitos luotosta! Ensi kauden ystikset on sovittu, koitan availla huomenna uuden kausitopikin Suomi Associationiin. Perjantaina joka tapauksessa pelataan U20:lla Islantia vastaan ja viikon päästä kohdataan Puola MM-kenraalissa.
westin kanssa asiasta jo jokunen tovi sitten keskusteltiinkin, mutta jos luottoa vielä löytyy niin ajattelin kuitenkin jatkaa vielä junnumajun parissa. Sen verran paljon duunia on tullut tehtyä pelaajien scouttauksen kanssa, että mielelläni vielä koitan. Viimeisen kolmen kauden aikana tulokset ovat olleet MM-kisoja lukuunottamatta melko hyviä (30 voittoa, 5 tasuria, 9 tappiota) ja rankki alkaa lähestyä jo TOP10:ä, joten tavoitteita vielä on. Karsinnoissa voisi ottaa tavoitteeksi parantaa edellisten saldoa, kun tuli se U.A.E.-tahra lopussa. Tämä siis jo reilusti ennen vaalien alkua. Kaikki asiasta eri mieltä olevat bännätään.
Korppi to
theKarsten
Ei tarvinne sanoa bännin vaikutusta elämääni? Kaikki loppuu, mutta sokker ei.
theKarsten to
Korppi
Neljä kautta otettu happea, joten uutta intoa puhkuen voisin hypätä muutosten tuulissa U21:sten puikkoihin jos luottoa löytyy. Tavoitteena luonnollisesti lohkovoitto ensi kaudella ja maailmanmestaruus sitä seuraavalla. Jos ei niitä saavuteta, on syy Associationissa pesivässä myyrässä.
Sait ääneni. Samalla ilmoitan julkisesti, että en ole ehdokkaana näissä vaaleissa.
Merkk1 to
theKarsten
Ei tämä näin helppoa ole. Mitä lupaat kansalle? Vappusatasia? Lihaveroa? Jotain muuta?
theKarsten to
Merkk1
Ei tämä nyt kovin vaikeaakaan ole. En tunne Tapania henkilökohtaisesti, mutta hänen ajotapansa tuntien ehkä lihaveron sijaan sakkolihaa?
Merkk1 to
theKarsten
Näköjään oli kysymys. Olen vain normaali suomalainen äänestäjä. En välitä totuudesta vaan pelkästään mielikuvasta jonka ehdokas luo. Sekavuus on sinun ehdoton valtti. Keskustelun lomassa katosi ajattelun mukana myös kirjöötystajtöni.!? Sait ääneni?!%
theKarsten to
Merkk1
Mistä minä sen voin tietää, että sainko äänesi? Saan sen selville ainoastaan jos lähetät minulle salasanasi, sosiaaliturvatunnuksesi sekä luottokortin numeron (mukaanlukien CVC-koodi). Voit laittaa ne sk-postilla tai vaihtoehtoisesti postata tähän tai Sokker International -foorumille.
Mun on ehdottomasti saatava samat doupit kuin teillä on!
Äänestin tK:ta joten saamme mestaruuden kahden kauden sisään kuten luvattu...
Äänestin tK:ta joten saamme mestaruuden kahden kauden sisään kuten luvattu...
Valinta oli vaikea mutta hiuksenhienolla erolla ääneni kallistui Karsteenille tällä kertaa.
Kannatti kuitenkin käyttää pari tuntia harkintaan, että valinta varmasti osui oikeaan...