Subpage under development, new version coming soon!
Subject: Höpöttely juttutupa
Koulut menee kiinni, päiväkodit ei. Vaimo on töissä päiväkodissa, joten keskiviikosta eteenpäin minäkin teen etätöitä kotona. Lapset 5, 7 ja 10 pitää huolen, että työnteosta ei tule mitään. Varsinkin, kun tilat on kotona pienet, eikä ole työhuonetta.
Itse taudilta ollaan vielä (ehkä) säästytty, vaikkakin viikonlopulla oli kurkku kipeä ja lievää kuumetta. Mut meni ohi, joten taisi olla perus lenskua.
Itse taudilta ollaan vielä (ehkä) säästytty, vaikkakin viikonlopulla oli kurkku kipeä ja lievää kuumetta. Mut meni ohi, joten taisi olla perus lenskua.
Korppi luhistuu kovien ennakko-odotusten takia. Näin kävi myös aikoinaan maajoukkueen peräsimessä! 8-}
Omaan elämään ei ole vaikuttanut toistaiseksi oikeastaan mitenkään. Tosin futiksen ja muiden urheilujen pakkotauko v*tuttaa aika kovastikin vaikka selvähän se on että ihmisten terveys tulee ensin ja huvit sitten. Yksi työpäivä tai siis yö viikossa ja sekin maaseudulla ajelua yksikseen joten siihen tuskin corona tulee jatkossakaan vaikuttamaan. Pitänee huomenna vaivautua ihmisten ilmoille katsomaan onko maailma miten muuttunut. Ainakaan viime torstaina kaupassa ei näyttänyt millään tavalla erilaiselta kuin normaalisti. Vessapaperihyllytkin olivat normaaliin tapaan täynnä. Ja eipä täällä Kainuussa vielä kukaan ole virusta saanutkaan, ainakaan virallisesti. Saa nähdä miten sitten kun alkaa tartuntoja löytyä.
Tarhantäti tampereelta, eli mää, on kokenut työpaikan hiljentymisen radikaalisti. Hyvin vähän on lapsia paikalla ja hyvä niin. Toistaiseksi ollaan auki kuitenkin tarvitseville.
Lähin 'kontakti' (tiedossa oleva) koronaan on ollut se, että toinen pojistani (taisi olla Bart :) oli kaksi viikkoa karanteenissa omassa kämpässään, kun altistui viirukselle TTY:llä (vai mikä se nykyään onkaan). Tyttöystävä huolehti ruuan viemisen, siinä ei meikäläisen apua tarvittu. Karanteeni loppui keskiviikkona.
Hamstrannut en ole mitään, mutta ilman olen kyllä jäänyt :) Täytyy yrittää uudestaan jos meillekin kuitenkin riittäisi yksi paketti jotakin parasetamoli valmistetta varoiksi kaappiin ....
Äitini muutti loppuvuodesta tähän lähelleni asumaan ja päivittäin olimme tekemisissä. Nyt keskiviikon jälkeen olen käynyt vain oven takana viemässä tarvitsemiaan kauppatarvikkeita ja puhelimessa ollaan vaihdettu kuulumiset.
Bussit näyttää täällä kulkevan lähes tyhjinä.
Outoa on elämä nyt, mutta koen, että vakavasti tilanne täytyy ottaa, että pääsemme tästä ohitse mahdollisimman vähällä ikävällä. Aika näyttää miten paljon meille suomalaisille on hyötyä tästä harvasta asutuksesta ja isoista henkilökohtaisista revireistä, jotka meillä pääsääntöisesti luontaisesti on.

Taitaa olla meidän tiimin kaikki valmentajat koronassa, kun taidot nousee joukkueessa niin nihkeesti ....
Meillä on sentään yksi alle 70v valmentaja mutta ainakin westillä voi olla aika jännät paikat.
Arttu Kemppinen, ikä 105
Anders Keituri, ikä 98
Artturi Vainikainen, ikä 96
Kustavi Sadeaho, ikä 95
Rauno Hautala, ikä 73
Jos tähän porukkaan iskee korona niin herra Hautalalla on tsäänssit välttää hauta, mutta muut ovat mennyttä kalua.

hyvät ihmiset, mikään elokuva ei ole jättänyt mieleeni yhtä syvää inhoa ja rakkautta, mikään elokuva ei ole väristänyt mieltäni yhtä vahvasti kuin tämä täysin kunniaton, paheksuttava, mieltä askarruttava, alati piinaava, ajatuksia kuorruttava ja hykerryttävä tarina. Onneton minä, kun sen katsoin, ja onnellinen minä kun sen sain nähdä, sillä se on ansainnut paikkansa todella aidoimpana suomalaisena elokuvan, minkä kukaan kuolevainen on voinut silmiemme eteen luoda. Heti ensi hetkestä se kohahti kuin paska naamaan, ja kun viimein oli tuo viidenkymmenen minuutin sessio ohi, oli kokemus vain sanoinkuvaamaton.
Ja tämä kaheksankymmentäluvun kultti elokuva on jokaisen meistä koettava, täysin luomuna ja täyspäisenä.
https://areena.yle.fi/1-571687
(edited)
Ja tämä kaheksankymmentäluvun kultti elokuva on jokaisen meistä koettava, täysin luomuna ja täyspäisenä.
https://areena.yle.fi/1-571687
(edited)
Ei maistuis pisarat mökäöljyä?
E: Kohahti kuin paska naamaan saa aikaan aika erikoisen mielikuvan!
(edited)
E: Kohahti kuin paska naamaan saa aikaan aika erikoisen mielikuvan!
(edited)
Klassikko. "Ajatti tahallaan rasvamonttuun ... ruotsalaista vittuilua". Täytyy ottaa taas katseluun.
Ja tietysti: ” Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas.” Syksyllä viimeksi katsoin, pitää ottaa taas agendalle.