Subpage under development, new version coming soon!
Subject: Höpöttely juttutupa
Legenda kertoo että 7;s vuosi olis pahin..sitä odotellessa :/
Keväällä tuli 30 vuotta täyteen sauhuttelua, mitään isompia haittoja en ole vielä huomannut. Suomesta ostetusta röökistä luovuin keväällä, koska tuo itsestään sammuvien sauhujen maku oli karsea. Jopa venäinen punainen LM on paremman makuista kuin suomalainen punainen Marlboro ja säästän siinä myös tonnin vuodessa.
Paheiden määrä on vakio. Yksi pois, toinen tilalle. Yksi lisää, niin toiselta jää aika pois.
kaks vuotta savuttomana tulee marraskuun tienoilla täyteen. Purkkaa söin lopettamisesta puolisen vuotta, siitä eespäin yllättävänki helppoa ollu. Suurinpiirtein 11v tuli polteltua.
Nykyään tulee ostettua pikkusikareita aina olusten yhteyessä. Ihan siksi että omasta mielestä vaan siihen toiseenkin käteen kuulu tavan mukaan jotain sillon ko rentoutumassa käy. Onkelmaa en tuossa näe, viihteellä kun käy parin kolmen kuukauden välein ja noita 10kpl sikarilaatikkoja menee about 3-4 vuodessa. Luulen silti että ilman noita olisin jossain vaiheessa ostanu kessuaskin ja jatkanu seuraavan päivänä siitä mihin viihteellä edellispäivänä jäi, sikkejen kans ei sitä himoa ole tullut.
Ei oo kaduttanu ja huomaa kyllä olotilassakin, mitä aktiivismpina kessutteluaikoina oli.

Zemppiä karhulle! Hieno homma, jos pääset siitä eroon. Kroppaskin kiittää. :)
Kuulin huhua, että karhun lakko on päättynyt. Oli ollut reilun viikon polttamatta, mutta sitten repesi. Eka askin oli syönyt kuulemma kuorineen :)
Mistä löytyis Risk pelistä sellainen online versio, että sitä vois pelata muita ihmisiä vastaan..? Joskus kymmenen vuotta sitten maikkarin sivuilla oli yks versio...
Ei ole vielä revennyt. Ainoo mikä on revennyt taitaa olla tuo takareisi joka on ottanut vähän osumaa. :)
Pakko laittaa tänne tuo yks käännös, olin ihmeissäni et mitä liittoutumaa tuo jusugz ehdottelee, kun tuli ilmoitus. Olikin tuo missä on nämä Vip, kannattajat tai viholliset eli manageripakettiin, mutta hauska käännös ei ihan heti auennut mitä ehdotettiin :D
Osaako täällä kukaan hyvin englantia? Kuka voisi kääntää minulle alla olevan lauseen, jonka sain juuri sokker postilla :P
greetings from Ecuador. that it needs to be in its selection brother

Se kysyy Shefkin veljestä Njazista. Vastaa sille, että Shefki on parempi.
Kokeilin Googlen kääntäjällä kääntää tämän englannista espanjaksi:
"aludos desde Ecuador. que tiene que estar en la selección de su hermano"
Sitten espanjasta suomeksi:
"lumivyöryt Ecuadorista. joka on valittaessa veljensä"
:D

Se on Desmond Lostista ja haluaa sanoa, että sun pitää valita "se"..."brother".
Alkoholista on pakko sanoa pari asiaa näin aamu tuimaan ja muutenkin, että 14-16 vuotiaana yleensä (oma kokemus) nuoret alkavat kiinnostumaan siitä enemmän tai vähemmän, ihan sama kuinka paljon siitä kuulee koulussa, kavereilta, netistä tai mistä tahansa niin se alkaa vähitellen kiinnostamaan.
Itselläni ei ole lapsia, joten jokainen vanhempi joka omaa teini-ikäsiä lapsia voi vapaasti lynkata minut tällä foorumilla, mutta olen huomannut, että puhuttiin siitä tai ei, niin se tulee nuorella mieleen. Eli, itse olen nuoruudessani saanut "opastustusta" kaverin äidin läsnäollessa, eli kaverin äiti huomasi meidän poikien kiinnostuksen ja hankki meille suoraan sanottuna viinaa. Antoi meidän juoda ja hän valvoi ja huolehti, että kukaan ei juo itseänsä hengiltä ja olen tänäpäivänäkin vielä sitä mieltä, että niiden vanhempien jotka käyttävät itse viinaa enemmän tai vähemmän, niin pitäisi jokaisen toteuttaa tämä jossain vaiheessa nuoren teininsä elämää.
Eli ostaa viinakset ja "opettaa", EI juomaan, VAAN ymmärtämään mitä viina on ja miten se kehenkin vaikuttaa ja sitä kautta opettamaan viinan käytön.
Vanhoollinen ja huono tapa mielestäni on hissutella asiasta, parempi on itse ostaa ja vahtia, sillä nuori kyllä löytää miten saada viinaa (ja "pimeä" pullo voi aina olla vaarallinen)...JA siksipä olisikin hyvä seurata itse vierestä vanhempana, miten oma juniori käsittelee ja oppii viinan "oikean" käytön.
Joskus aikoinaan sain palautetta viinasta puhumisesta foorumilla (ihan aiheesta), nyt en ole saanut, mutta itselläni tuli tällainen fiilis, että nostetaan aihe pöydälle, sillä viina on tavallaan juurtunut suomalaiseen kulttuuriin ja itse olen ainakin alkoholisti-isäni jälkeen sitä mieltä, että asioista on parempi puhua, kuin hissutella. Asiat eivät katoa, vaikka niistä oltaisiin kuinka hissukseen tahansa.
Mitä oletta mieltä asiasta..? =)